Laaja yksimielisyys vallitsee siitä, että tulevaisuus monella alalla ei tule näyttämään samalta kuin ennen koko maapallon käsittävää finanssikriisiä puolitoista vuotta sitten. Osa-alue, joka jo on mittavan muutoksen keskellä, on media. Muutamat kirjat auttavat ymmärtämään mistä tämä teollisuus on saanut alkunsa – ja ehkä herättämään tiettyjä ajatuksia siitä, miltä huomispäivä tulee näyttämään.

Sanomalehtien liitto täytti sata vuotta muutama vuosi sitten ja tässä yhteydessä se julkaisi Raimo Seppälän kirjoittaman historiikin. ”Vahtikoiran juoksulanka”, joka on hyvin kirjoitettu ja hyvin jäsennelty, alkaa viime vuosisadan alun sortovuosista, jolloin esimerkiksi kenraalikuvernööri Bobrikov kielsi kokonaan parinkymmenen päivälehden ilmestymisen. Sanomalehtiä oli ollut jo kauan, kun liitto, josta myöhemmin oli tuleva Sanomalehtien liitto, perustettiin 15. marraskuuta 1908. Nykyisin tämä liitto on osa Viestinnän keskusliitoa. Tällöin tämän alan edunvalvonta sai alkunsa. Alkuunpanijoina olivat sanomalehtien taloudenhoitajat. Alkuaikoja leimasi venäläistymisen uhka, sotasensuuri ja sisällissota.

Sanomalehtiä laiminlyötiin usein taloudellisesti – kustantajien toiminnan tavoitteet olivat monesti pääasiallisesti ideologisia ja idealistisia. Kun Amos Anderssonista, Hufvudstadsbladetin omistajasta ja päätoimittajasta, vuonna 1925 tuli kesken polttavan kieliriidan Sanomalehtien liiton puheenjohtaja, muuttui ääni kellossa. Hän ymmärsi, että sanomalehden tulee olla ”affääri”, muuten painovapaudesta ja mielipiteiden moninaisuudesta ei ollut mitään hyötyä.

Seppälän kirja kattaa kymmenen tapahtumarikasta vuosikymmentä – sodan ja tuhon, kaupunkilaistumisen, kansainvälistymisen, itsesensuurin, puoluepolitikoinnin, teknologian kehityksen, epäpolitisoitumisen, vakauttamisen, Neuvostoliiton kaatumisen, vapaamielisemmät tuulet, digitalisoinnin jne. Teksti soljuu ja lukijalle tulee täysin selväksi miten keskeinen asema päivälehdillä on ollut yhteiskunnan eri vaiheissa.  Tulevaisuuteen kirjailija suuntaa katseensa vain varovaisesti. Mutta liiton puheenjohtaja toteaa lausunnossaan päättäväisesti, että ”päivälehti ei kuole, myöskään paperille painettu sanomalehti ei ole kuoleman edessä”. Lähivuosina saamme tietää jos hänen ennustuksensa toteutuu.

Seppälän kirjaa suositellaan kaikille, jotka ovat kiinnostuneita media-alasta. Kirjassa on yksi puute – kooste lehtitalojen taloudesta ja ”affäärien” kehityksestä viimeisten sadan vuoden aikana olisi ollut paikallaan!