Toimintaympäristön muutokset haasteellisia Suomen Pankin johtamiselle

Ulkopuolisen sparraajan ja haastajan avulla pyrimme kehittämään Suomen Pankin johtamista tilanteessa jossa toimintaympäristön muutokset ovat todella suuret. Henkilökohtaisesti suunnitellulla valmennusohjelmalla uskomme kunkin esimiehen ja johtavan asiantuntijan voivan tunnistaa omat vahvuutensa ja kehityskohteensa. Coachin tehtävänä on auttaa valmennettavaa kehittymään konkreettisesti ohjelmassa, jonka huomio kohdistuu omaan työhön, kertoo Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja ja pääjohtajan varamies Pentti Hakkarainen. Interpersonan Mats Kockberg ja Susanne Stenfors toteuttavat laajaa yksilöllistä coachingohjelmaa, joka suunnataan Suomen Pankin eri tasolla toimiviin esimiehiin ja johtaviin asiantuntijoihin.

Keskuspankin toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset ovat jo muutamia vuosia vaikuttaneet Suomen Pankin toimintaan. Esimerkiksi globaalitaloudesta ja sen rahoitusmarkkinoilta hankittavat tietomäärät ovat kasvaneet ja sisältävät paljon ennakoimatonta tietoa ja näiden analysointi on jokaiselle asiantuntijaorganisaatiolle haaste.

 

- Olemme kehittäneet väkeämme erilaisilla johtamiskoulutusohjelmilla. Meillä on myös huomattava joukko asiantuntijoita, joilla jo on vankkaa kokemusta esimiestyöstä. Tässä tilanteessa coaching kuulosti järkevältä vaihtoehdolta tavanomaiselle esimieskoulutukselle. Ulkopuolinen valmentaja voi yksilökohtaisesti rakennetun ohjelman avulla herättää osallistujia kehittämään  omia vahvuuksiaan eikä nojaamaan mihinkään erityiseen johtamisoppiin, toteaa Pentti Hakkarainen.

Suomen Pankin coachingohjelma koskee pankin esimiehiä ja johtavia asiantuntijoita. Kullekin osanottajalle laaditaan henkilökohtainen ohjelma joka alkaa ns. lähtötilakartoituksella. Interpersonan valmentajat syvähaastattelevat jokaista coachattavaa. Esimies, kollegat ja alaiset ottavat kantaa henkilön toimintaan 360 asteen palautekyselyn avulla ja lisäksi kustakin laaditaan henkilökohtainen profiili johtamistestin avulla.

Itse valmennukseen kuuluu neljä noin kahden tunnin mittaista tapaamista. Näiden välillä valmennettaville annetaan käytännön työhön liittyviä ”kotiläksyjä”. Ohjelman päätyttyä pidetään vielä keskustelu, johon osallistuu myös lähin esimies. Noin vuosi ohjelman päättymisen jälkeen arvioidaan tapahtunutta kehitystä mm. uuden 360 asteen kyselyn avulla.

Ohjelma alkoi tammikuussa vuonna 2007. Päätös Interpersonan pestaamisesta tehtiin huolellisen harkinnan ja kilpailutuksen jälkeen.

- Ohjelmaan osallistuneiden mukaan coachaukseen ollaan varsin tyytyväisiä. Coachingin avulla tieto itsestä on kasvanut ja kokeneet valmentajat ovat tuoneet rohkeutta kokeilla uusia ideoita ja viedä ne käytäntöön.

- Aivan erityisen tärkeätä on, että ohjelman ehdoton luottamuksellisuus on pitänyt. Jokainen valmennukseen osallistuva tietää, että hän voi keskustella vapaasti coachin kanssa. Pankille ei kerrota ohjelman aikana käydyistä keskusteluista, eikä esitetä arvioita eri henkilöistä. Saamme ainoastaan kokonaistietoa asioista, joihin talon tasolla olisi järkevää löytää ratkaisu, kertoo Pentti Hakkarainen.

Ohjelma kestää vielä tämän ja ensi vuoden kunnes koko kohderyhmä on valmennettu.