Paulig kartoitti johtamispotentiaaliaan Interpersonan avulla


11/2006
Interpersonan Paulig Groupille toteuttamasta Management Audit-ohjelmasta on ollut välitöntä ja konkreettista hyötyä ryhmälle ja sen kehittämiselle toteaa hallituksen puheenjohtaja Bertel Paulig. Viime kesänä toteutetulla ohjelmalla selvitettiin 34 avainhenkilön johtamisvalmiuksia ja kehityspotentiaalia Suomessa, Baltiassa, Venäjällä, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Interpersonassa toimeksiannosta vastasivat Mats Kockberg ja Susanne Stenfors.

Paulig Group on viime vuosina kasvanut ja kansainvälistynyt voimakkaasti. Perinteisen Gustav Paulig-kahvidivisioonan lisäksi Santa Maria-yritysryhmä (mausteet ja etninen ruoka) on liittymässä konserniin.

- Tällaisessa kehitysvaiheessa totesimme, että meidän on tärkeätä tietää mitä johtamispotentiaalia ryhmään tulee Santa Marian myötä. Samalla päätimme tarttua tilaisuuteen ja inventoida myös Pauligin johtamisresursseja, kertoo Bertel Paulig.

- Tämä on sitäkin tärkeämpää kun otamme huomioon, että nykyisen johtokuntamme jäsenet ovat syntyneet vuosina 1946-49. Management Auditilla on sen takia keskeinen rooli myös yhtiön seuraajasuunnittelun kannalta.


Interpersonan suorittamasta Management Auditista on konkreettista apua pidemmälläkin aikavälillä, toteaa Paulig Groupin hallituksen puheenjohtaja Bertel Paulig.

Konkreettista tietoa yksilöistä ja organisaatiosta

Interpersonan Management Audit-ohjelmalla pyritään saamaan konkreettista tietoa avainvoimavaroista ja niiden kehityspotentiaalista – sekä yksilötasolla että koskien organisaation rakenteita, prosesseja, osaamista ja asenteita.

Kysyimme Bertel Pauligilta projektin annista

- Lähestymis- ja raportointitavat ovat olleet hyvin selkeitä ja ymmärrettäviä. Olemmekin välittömästi tarttuneet joihinkin asioihin. Parille henkilölle suunnittelemme mahdollista työtehtävien rotaatiota konsernin sisällä. Olemme myös päättäneet vahvistaa HR-toimintoamme ja koordinoidummin hoitaa ja kehittää tämän funktion piiriin kuuluvia asioita. Konsernin kasvaessa ja laajentuessa myös maantieteellisesti tämä on erittäin tärkeätä.

- Interpersonan raportin pohjalta olemme saaneet hyvän pohjan myös urasuunnittelulle ja esimiestason kehittämiselle sekä koko konsernin tasolla että yksilöllisesti.

- Kaiken kaikkiaan johtamisarvionnin tulokset tulevat olemaan tärkeä työkalu sekä strategisesti että operatiivisesti pidemmälläkin aikavälillä, sanoo Bertel Paulig.

Paulig Groupille suoritetussa Management Auditissa käytettiin useita eri työkaluja. Niihin kuului mm. jokaisen henkilön syvähaastattelu. Kullekin kartoituksen piiriin kuuluvalle annettiin myös henkilökohtainen palaute arvioinnin tuloksista ja sen aikana havaituista henkilökohtaisista kehitysalueista.

- Management Auditiin osallistuneilta henkilöiltä saamani palaute on ollut kauttaaltaan myönteistä. Ihmiset ovat arvostaneet ohjelman antia eikä minkäänlaista kyynisyyttä ole ollut havaittavissa 34 henkilöstä koostuvan ryhmän keskuudessa. Useat ovat myös positiivisella mielellä projektin jälkeen palanneet arvioinnissa esille tulleisin asioihin sekä minun että lähimmän esimiehensä kanssa, kertoo Bertel Paulig.


   

Pauligin yritysperheen noin 500 miljoonan euron liikevaihdosta etnisten ruokatuotteiden osuus on reilut 40 prosenttia. Tästä pääosan muodostaa nopeasti kasvava texmex-tuoteryhmä. Kahvituotteiden osuus on reilu kolmannes ja mausteiden osuus noin viidennes. Niin Paulig-kahvit kuin Santa Maria-tuotteet ovat perinteisillä markkina-alueillaan markkinajohtajia. Henkilöstöä on eri markkinoilla yhteensä noin 1300.